Kirjoittanut Riikka Pe, 05/04/2012 - 13:03.
Moni on huolissaan koiransa vitamiininsaannista ja pohtii mitä koira tarvitsee ja saako se kaikkea tarpeeksi. Tästä syystä ajattelin kirjoittaa vitamiineista ja niiden merkityksestä.
Kirjoittanut Riikka Ti, 04/03/2012 - 11:10.
Muusa&Yogi2.JPG
Minulta on viime aikoina kysytty aika usein miten virtsakivet ja BARF onnistuisi. Monia hämmentää se, että virtsakivistä kärsivien nappularuoka on pyritty saamaan mahdollisimman proteiiniköyhäksi, tai ainakin tällainen käsitys monella on.
Kirjoittanut Riikka Ti, 04/03/2012 - 08:49.
Koiran painonhallinta-artikkelin jälkeen moni oli kysellyt päinvastaiseen tilanteeseen neuvoja; Miten saada koiran painon nousemaan?
Kirjoittanut Riikka Ma, 04/02/2012 - 14:16.
BARF on käsite enemmänkin kuin tietyn kaavan mukaan etenevä ruokintamenetelmä. Käsitteenä se on verrattavissa
käsitteeseen "kasvissyöjä". Henkilö joka ilmoittaa olevansa kasvissyöjä, voi tarkoittaa, että hän ei syö lihaa
lainkaan tai että hän syö kalaa ja kananmunaa ja maitotuotteita mutta ei muuta eläinperäistä.. Yhtä hyvin hän
Kirjoittanut Riikka Ti, 03/27/2012 - 08:57.
Ylipainoinen koira
Kirjoittanut Riikka La, 12/17/2011 - 01:00.
Koiran ruokintaan syvemmin perehtyneet törmäävät usein aiheeseen kalsiumin suhde fosforiin ja miten se saavutetaan. Aihetta on tutkittu myös tieteellisesti ja se on tärkeäksi todettu. Jos kalsiumin ja fosforin välinen suhde on kovasti pielessä, se aiheuttaa ongelmia luustossa joka ei kasva tasaisesti. Tämä on aihe josta ajattelin kirjoittaa jatkossa hieman enemmän, mutta keskityn tässä nyt käsillä olevaan aiheeseen.
Saan kohtalaisen usein kysymyksiä siitä, onko aivan normaalia, että BARFille siirretyn koiran uloste vähenee huomattavasti ja muuttuu vaaleaksi sekä huomattavasti kovemmaksi kun kuivamuonaa syötettäessä.
Varsinkin suurikokoisten rotujen omistajat ovat kuulleet kerta toisensa jälkeen, että koiraa tulisi syöttää useamman kerran päivässä. Tämä pitää paikkansa jos ruokkii koiraansa kuivamuonalla, mutta ei niinkään jos ruokavalio koostuu BARFista.
Kirjoittanut Riikka Ma, 11/14/2011 - 13:29.
Mukava messuviikonloppu on takana. Kiitos kaikille messuihin osallistuneille ja etenkin kaikille jotka tulivat käväisemään ja juttelemaan! Muschin ständillä kävi mahtavan paljon ihmisiä ja onnekkaimmat kerkesivät hakemaan Muschin huippuhienon kangaskassin. Miniluennoillakin kävi mukavasti kuulijoita ja moni tulikin luennon jälkeen kyselemään lisää.
Kirjoittanut Riikka Pe, 11/11/2011 - 10:21.
Olen monesti pohtinut, miksi tutkimustietoa ruokinnasta on kovin vähän. Suurin osa tutkimuksista on joko suoraan tai välillisesti jonkin kuivamuonavalmistajan kustantamaa tutkimusta, jolloin itse pidän tutkimuksen tuloksia hieman arveluttavina.
Jonkin verran löytyy tieteellistä tutkimusaineistoa mm. C-vitamiinin tai kalcium-fosforisuhteen vaikutuksista kasvuun, mutta kuten tieteellisillä tutkimuksilla on tapana, nämä keskittyvät vain yhteen ainesosaan kerrallaan.